Haastattelu liittyen artikkeliin riippumattomista levy-yhtiöistä, Vihreä Lanka 47/2003. Toimittaja Juri Nummelin.

JN: Miksi kutsuisit Some Place Elseä? Levymerkki? Levy-yhtiö? Mitä sanaa itse käytät?

En koe asialla olevan juurikaan merkitystä – levymerkki, yhtiö, lafka, taide- ja musiikkikollektiivi, tai ihan mikä vaan käy kunhan se ei rajoita ilmaisuvapautta. Some Place Else toimii virallisella tasolla kuten mikä tahansa yritys poikkeuksena se ettei toimintamme ole voittoa tavoittelevaa.

JN: Miten ja milloin aloitit SPE:n?

Some Place Else aloitti 1997. Pohjana oli aiempi levymerkkini Demonosound (joka puolestaan alkoi joskus 1993), joka jäi tyylillisesti liian ahtaaksi kanavaksi työllemme. Some Place Else syntyi julkaisu- ja jakelukanavaksi omille ja lähipiirien musiikkiprojekteille. Tällaisena se on toiminut varsin tyydyttävästi; luonnollisesti nämä lähipiirit ovat laajentuneet ja muuttuneet ajan myötä.

JN: Minkälaista musiikkia Some Place Else julkaisee? Minkälaiset ovat julkaisuperiaatteet?

Some Place Else julkaisee “määrittelemätöntä kokeellista konemusiikkia”, jonka ei tarvitse olla itsetarkoituksellisesti kokeellista tai koneistettua. Julkaisemme musiikkia josta itse pidämme ja jota kukaan muu ei ehkä julkaisisi. Yleisestä (?) linjasta poiketen emme halua rajoittua yhteen tai kahteen musiikkityyliin. Valtaosa julkaisuistamme sijoittuu määrittelemättömälle harmaalle alueelle industrialin, trip-hopin, ambientin, glitchin yms. väliimaastoon lokeroitumatta kokonaan yhteenkään näistä. Voidaan puhua eräänlaisesta fuusiosta ja eri yhdistelmien toimivuuden kokeilusta. Äänen alkemiaa monilla eri tasoilla. Tärkeää on myös että yhtiö ja artisti ovat jossain määrin samalla aaltopituudella mitä tulee asenteeseen, tyylitajuun, tavoitteisiin jne.

JN: Miten SPE hakee levyilleen uusia artisteja?

SPE ei hae uusia artisteja. Nykyiset artistit ovat yksinkertaisesti löytyneet lähipiiristä henkilökohtaisten kontaktien kautta. Resurssien rajallisuudesta johtuen keskitymme tällä hetkellä mieluummin toimimaan nykyisten artistien kanssa täydellä panoksella kuin haalimaan kasapäin uusia. Tästä huolimatta pidämme tietysti aina korvat auki, koskaan ei tiedä mitä kulman takaa on tulossa…

JN: Ketkä ovat tällä hetkellä SPE:n keskeiset artistit?

Niko Skorpio, Ibrahim Terzic, Ovro, Sine Nomine. Artistit käyttävät välillä eri pseudonyymejä erityylisille projekteille, ja erilaisia yhteistyöprojekteja mainittujen artistien (ja myös SPE:n ulkopuolisten tahojen) välillä tapahtuu enemmän tai vähemmän aktiivisesti.

JN: Montako levyä Some Place Elseltä tulee vuodessa?

Lukumäärä vaihtelee – tähän asti vilkkain vuosi oli 2002 viidellä julkaisulla. Optimaalinen julkaisutahti olisi noin 5-10 julkaisua vuodessa. Kulunut vuosi on ollut hiljaisempi, mutta pinnan alla on tapahtunut paljon; hedelmät alkavat kypsyä ensi vuoden alkupuolella useiden uusien julkaisujen ja live-toiminnan merkeissä.

JN: Minkälaisia painosmääriä levyistä on? Ja paljonko niitä myydään?

Painosmäärät vaihtelevat tilanteen ja projektin luonteen mukaan. Myyntiluvut liikkuvat tavallisesti sadoissa kappaleissa.

JN: Miten Some Place Else levittää julkaisujaan? Miten levyt löytävät yleisönsä?

Jakelu toimii samanlaisella ruohonjuuritasolla jota me itsekin edustamme, eli pienet jakelijat, postimyyntifirmat yms. Euroopassa, USA:ssa ja Japanissa levittävät julkaisujamme niitä kaipaaville. Yleisö löytää levyt lähinnä maanalaisen viidakkorummun kuminalla; tästä johtuen julkaisujen myynti ja leviäminen on melko hidasta. Internet on tärkein ja flyerien yms. ohella ainoa markkinointikanavamme. Teemme myös suoraa postimyyntiä kaikkialle maailmaan, ja kohtuullinen osa julkaisujemme yleisöstä tilaa levynsä suoraan meiltä.

JN: Some Place Else käyttää myös nettiä mp3:n levitykseen. Mitä mieltä olet ylipäätään piraattikeskustelusta? Ostavatko ihmiset levyn, vaikka kuuntelisivatkin kappaleet etukäteen netistä?

Musiikin levitys netissä on vaikuttanut toimintaamme pelkästään positiivisesti. Netti on erinomainen mainoskanava kaltaisillemme pienille tekijöille joilla ei ole isojen yhtiöiden resursseja käytettävissä. Netissä pienet lafkat ovat samalla viivalla kuin isot, joissain tapauksissa jopa edellä. Kenties isot yhtiöt pelkäävät musiikin nettilevitystä, koska heidän ainutlaatuisuutensa kupla puhkeaa? Netistä löytyy lähes rajaton määrä kiinnostavia vaihtoehtoja musiikille joka kuulostaa tylsältä jo silloin kun sen ensimmäisen kerran kuulee kaupalliselta radiokanavalta…

Todistetusti suuri osa yleisöämme haluaa hankkia alkuperäiset julkaisut siitä huolimatta että valtaosa tai kaikki materiaalista on saatavana ilmaiseksi netistä. Itse koen julkaisut enemmän kuin koosteena musiikkia – audiovisuaalisina kokonaisuuksina jossa musiikkiin yhdistyy levynkansitaide, sanoituksia, kenties tietoa musiikin taustoista, innoitteista jne.

Mitä tulee piraattilevyihin, julkaisuillamme ei liene niin suurta kaupallista potentiaalia että ne kiinnostaisivat piraatteja valmistavia ja levittäviä tahoja. Muutenkin olisin lähinnä huolissani laadunvalvonnan puutteesta, näkemäni piraattilevyt ovat poikkeuksetta olleet melko surkeita kopioita alkuperäisiin verrattuna. Lisäksi edustaa kuulijalta/kuluttajalta melko lyhytnäköistä ajattelua ostaa piraatteja alkuperäisten sijaan; levytulothan mahdollistavan sen että kuulijan haluamaa musiikkia pystytään tuottamaan jatkossakin. Toisaalta levyjen nykyinen hinnoittelu ja 22% arvonlisävero kääntää sympatiat ostajan puolelle; yli 20 euroa uudesta CD:stä on aika kova hinta etenkin kun musiikin aktiivikuluttajista merkittävä osa koostuu pienituloisista opiskelijoista.

JN: Saako kukaan palkkaa Some Place Elsen toiminnasta? Kannattaako toiminta?

Some Place Else ei maksa palkkaa kellekään, vaan toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön. Kaikki mahdollinen voitto sijoitetaan takaisin SPE:n toimintaan, pääasiassa tuleviin julkaisuihin. Käytännössä toiminta on kannattavaa siinä mielessä että SPE pitää itsensä pystyssä ilman ulkopuolista rahallista panosta, kuten jo lafkaa perustettaessa oli tavoitteena.

JN: Onko Some Place Else vaihtoehto nykymusiikille?

Kyllä, Some Place Else on eräs lukuisista vaihtoehdoista nykymusiikille. Tämä sillä varauksella etten tiedä mitä kaikkea “nykymusiikki” voi sisältää ja missä määrin me olemme sitä tai sen ulkopuolella.

JN: Mikä on pienen levymerkin mahdollisuus saada artisteja esille?

Jos tarkoitat tällä ns. valtavirtamediaa, mahdollisuudet vaihtelevat huonosta olemattomaan. Toisaalta emme välttämättä tarvitsekaan satojentuhansien ihmisten huomiota; monesti pienmerkit toimivat niin kaukana marginaalissa ettei toiminta välttämättä puhuttele ns. tavallista tallaajaa. Henkilökohtaisesti tarjoan mieluummin mannaa tuhannelle ihmiselle kuin hetken kuriositeetin sadalletuhannelle.

JN: Kuinka paljon SPE panostaa ulkomaiden levitykseen? Onko Suomessa ylipäätään mahdollista toimia tällaisella konseptilla, jos ei levitä musiikkia netissä ja ulkomailla?

Julkaisuistamme noin 75-90% menee ulkomaille, jolloin kotimaan markkinat ovat käytännössä muutama tusina levyjä ihmisille joista valtaosa on jotain kautta tuttuja alan aktiiveja. Piiri pieni pyörii? Kaikki on mahdollista, etenkin kun kenenkään elanto ei suoraan riipu levy-yhtiön toiminnasta. Kyse on enemmänkin tekemisen halusta ja siitä miten paljon aikaansa ja energiaansa on valmis panostamaan tällaiseen toimintaan… ja taiteellisessa mielessä kyse on tietysti näkemyksestä, ideoista ja kyvyistä toteuttaa itseään.

JN: Onko Some Place Elsellä ulko- tai kotimaisia esikuvia? Mitä muista suomalaisista levymerkeistä nostaisit itse esille?

Esikuvina ja innoittajina ovat toimineet sadat pienet nyrkkipajat eri musiikin alueilla eri puolilla maailmaa, erityisesti ne monet jotka ovat onnistuneet pitämään kiinni periaatteistaan ja saavuttamaan tavoitteensa vastoinkäymisistä huolimatta. En mainitse nimiä, koska kuitenkin joku mainittuja merkittävämpi unohtuisi.

JN: Miksi Suomessa juuri nyt tuntuu olevan paljon pieniä omaehtoisia levymerkkejä?

Ehkä isojen levy-yhtiöiden edustama tarjonta ei kata läheskään kaikkea kysyntää? Ainakin on varmaa että nykyteknologia on vaikuttanut asiaan; periaatteessa kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa netissä ja CDr-levyinä. Todennäköisesti tämä on herättänyt ihmisissä luovuuden kipinän ja itse tekemisen ilon. Ja hyvä niin, se auttaa osaltaan murtamaan tyypillistä “rock-idoli ja passiivinen kuluttajamassa”-asetelmaa, kun ihmiset tekevät itse jotain ja ovat toistensa faneja.

Leave a comment | Trackback off | RSS 2.0